Unelma, jota ei voi olla

Keskellä yötä herään
ja toteutan unia.
Omia
Unelmia.

Nousen kirjoituspöydän ääreen
ja otan kynän käteen.
Kaukana toisella puolen
tähtiä, jotka minuun katsovat
hiljentyen.

Sammutan valon,
jotta näkisin tähdet paremmin.
Jotta tähdetkin minut näkisivät
eivätkä kuvajaista ikkunan lasista.
(jotta joku huomaisi minut)

Edessäni pöydällä
yksi tyhjä unelma.
Yksi todellinen unelma
mutta vielä tyhjä.

Sytytän valon ja vedän sen eteeni
jotta minä
ja unelmani näemme kohdata.
Mutta valo,
unelmieni kirjoittaja
loistollaan
saa tähdet katoamaan.
Luo heijastuksen
jota tähdet läpi yön tuijottavat.
Eivät minua

sillä valo

vei minulta tähdet,
tähdiltäni minut;
(sai minut katoamaan)
vei tähteni unelmista
vei sen ainoankin minusta.
Teki minusta jonkun
joka haluaa loistaa tähtenä taivaalla,
mutta ei siihen ikinä pysty.

Teki minusta kyynelen
runopaperin ruudulla.
(Unelman, jota ei voi olla)
Vapisevan kyynelen
jonka päälle ei kukaan kirjoita.