rakas äiti

Runoilija emk3

nainen
Julkaistu:
11
Liittynyt: 2.8.2008

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

moikka. oon tällänen 17-vuotias tyttö. ja tykkään kirjotella aina kun aikaa on. haluan saada kunnon palautetta kirjoituksistani.
 

Olen aina tiennyt että teen sen, joko lääkkeillä tai haulikolla. En vain tiedä olisiko punaisella kolmiolla varustettuja lääkkeitä tarpeeksi kotonamme.
Isän haulikko on vielä samalla paikalla makuuhuoneessanne, kuin ennenkin. Sama ruskea pyssy, jolla isä itsekkin lähti täältä maailmasta.
Nykyään siellä valkoisella värillä vallatussa huoneessa nukutte sinä ja Risto. Niin, Risto.
Ihmettelette varmaan miksi haluan lähteä täältä. mutta äiti se ei ole sinun vikasi lainkaan. Ei se ole sinun vika, ettet tunne uutta miesytävääsi.
Vaikka voiko sitä enää uudeksi sanoa, onhan tätä jatkunut jo kohta viisi vuotta. Minä päätin mielessäni , että en kestä sitä helvettiä enää kun täytän kahdeksantoista vuotta.
Syntymäpäiväni ovat jo ylihuomenna, joten minulla tulee jo kiire. Älä syytä Ristoa poismenostani ja elämän helvetistäni. Eihän hän voi mitään seksihaluilleen ja fantasioilleen. Oletko sinäkin tökkinyt häntä perseeseen nahkaisella lannedildolla? Siihen samaan perseeseen, jossa on iso luomi keskellä oikeaa pakaraa? Joka ilta kun lähdit yötöihin, yritin päästä jonnekkin muualle kuin kotiin yöksi. Mutta minne minä menisin? Ei minulla ole ystäviä.
Aina ulko-ove loksahdettua kiinni perässäsi. Riston naama vääntäytyi irvistykseen ja lannedildo oli jo esillä. Risto makaamassa vuoteellanne alasti. Alasti odottamassa minua.
Tulit aamulla kotiin hymy kasvoillasi "aijai taas Janne ollut kylässä" sanoit viitaten olemattomaan poikaystävääni. Koko poikaystävä oli valhe. Mistä muualtakaan kaulassa olevat mustelmani muka tulivat?
"Missä sydän siellä koti" kuuluu vanha sanonta. Minun sydämeni on isän luona. Niin , maan alla. Minun on pakko mennä kotiin. Sydämeni ja isäni luo. Ilman sydäntä on julmaa eää maan päällä. Sano se ristollekkin. Äiti olet ainut ihminen ketä minun tulee ikävä, mutta minun on pakko mennä. Hyvästi. T:Sara

Selite: 
kuviteltua sitten koko stoori
Kategoria: 
 
 

Käyttäjän kaikki runot

Runoilija Runon nimi LuontipäiväLajittele nousevasti Kommentteja Kategoria
emk3 Yritys 25.8.2013 0 Runo
emk3 sattuu 30.12.2012 0 Runo
emk3 enkeli 13.9.2012 1 Runo
emk3 rakas äiti 13.9.2012 0 Runo
emk3 Ystävyyden kariutuminen 5.9.2012 0 Runo
emk3 Haitolla 24.8.2012 0 Runo
emk3 Kulissia 24.8.2012 0 Runo
emk3 Mitä tämä enää on 23.7.2012 1 Runo
emk3 en enää jaksa 1.9.2010 0 Runo
emk3 likainen ajatus 1.9.2010 0 Runo