Äitini pienoinen

Kokemäen konnuilla, kauniissa pitäjässä, syntyi tytär suutarin. Näki päivänvalon lapsuudenkotinsa saunassa.
Ensinmäisen itkunsa parkaisi.

Tytär suutarin, ei aavistaa voinut, että hänkin joskus aikanaan seitsemän lapsen Äiti on, kun tapaa miehen Kaakkois-Suomen.

Ja jotenkin pariskunnan tie kohti tuntematonta Pohjolaa vie, sen villeinä kuohuvia koskia valjastamaan.

Voi Sinä laps´ pieni, myös vartuttuasi aikuiseksi ja mentyäsi naimisiin, kohtaat sodankauhut, miehesi takaisin sait, siit onnellinen olla olet voinut hetken.

Ilman sinun uutteruuttasi ja taisteluntahtoasi, ei mistään olisi tullut mitään. Sinä sitkeäksi synnyit, Aidoksi Suomalaiseksi naiseksi, josta tarvittaessa löytyy miestä vahvempaa. Ilman kotirintamaa, ei mitään sotia olisi voitettu. Siitä kunnia naisille Isänmaan.

Voi sinä pienoinen tyttölapsi, mitä kohtasitkaan Elämän teillä, nyt aikasi vähenee etkä vieläkään tätä kaikkea haluaisi jättää, siitä rakkaus elämään ja pelko tuntemattoman pitää huolen.

Voi Rakas vahva Äitini, minä koko sydämestäni Sinua Rakastan ja ikuisesti Sinua kaipaamaan jään, minä tytär uppiniskainen. Sinua ikinä unhoita en, sillä olenhan kuitenkin Äitini tytär. Ja kunnian olen saanut myös tyttölapsen synnyttää. Hän ehkä perimäämme jatkaa, jos vaikka ei, on Hän meidän jatkumo.