Kuinka kaltaisia

Kaunis, herkkä runo.

Ensin tämä tuntuu vain toisiinsa liittymättömiltä kuivilta lauseilta. Toisella lukukerralla idea alkaa jo avautua. Runo putoaa sydämen tasolle ja herättelee tunnetta. Kaltainen. Jonkinlainen mutta ei aivan? Muistuma jostakin? Nämä ovat löydettävissä olevia jälkiä, asioita, jotka tuovat mieleen toisia asioita, muistoja, tuntumia.

Syvästi viiltäviä tuntoja aloituksessa. Kaltainen, samanlainen kuin toinen, muistuttaa jotakuta toista. Tätä taustaa vasten runo peilaa tuttuutta ihmisten kesken. Samaistumista iloon ja suruun, menetykseenkin kuten joku toinen. Antaa myös ymmärtää että jokainen meistä kaltaisuudesta huolimatta kokee asiat omalla tavallaan yksilönä, jolloin elämänkipukin koetaan omista lähtökohdista käsin.

Useimpia kertoja luettua, pääsen jäljille
ainakin otsikkoon kiinni. Hyvä!