yks aamu

Mihi mie lie aamuyöst havahtunu,
ei syy mielee millää juolahtanu.
Siut siin aamuhämäris aikani kaheltua,
tuli ihteesä taas kerra onniteltua.
Kotvase siin hiuksiis helläst paijasin,
noustuani viel ohtaas suukon suikkasin.

Kello viiettä tuntii just hätäsest käy
eikä kyläraitil viel mitää liikettä näy.
Oisi mieki vieressäs mielellää viel maannu,
mut kuiha sit sapuskaa ois pöytää saannu.
Ei lämäse ovel pärstävärkkii kalsa tiskirätti.
Aamuhetki onki aiva yllättäe sellaine pikku nätti.

Harmi muute et kunnail väki yhä vaa nukkuu,
koska käki, kesän eka, miun kaa kukkuu.
Hullurohkee mato kiveykselle luikertelee.
Koht varmaa jonku laulajanpojat emoo kiittelee.
Pohin sen siirtoo turvaan tuonne ruohikolle,
mut tovin sottailtua jätän ratkasun äitiluonnolle.

Kahtelen yön aikana nousseita tuhansii korvii.
Oispa hulppeeta riippumatos niiden alla päivä lorvii.
Vaik siin ajakuluks järsii vereksii heinäkorsii
sekä pitää lukuu kui paljo lentää yli hanhii ja sorsii,
mut könyän menopeliin maanittelemaan se tulille.
Vaihetta pykälää ja renkaat kylälle meneville urille.

Koppelo mettätaipaleel tiel ku hupsu koikkelehtii.
Tönkköjarrutukse ansiost se eest hintsust ehtii.
Ukkoosakko se yöjalast ressukka taas ettii, meättiijä.
Mokomaa kukkoo taitaa munat, eikä ne pesäs olevat, viijä.
Lahukas parikyt joutsenta ku nimikkobalettis leikittelee.
Koht niist osa muaalle suvujatko mieles temuamaa liitelee.

Huokaste heitä vinkkarin oikeesee ja käännän parkkii.
Äskeset pohinnat sai tekee mieli suklaista karkkii.
Ehkä kuiteki ekan kurinaa vastaa sumppii ja limppuu.
Väänny kiesist poikkee ja lamppasen työn kimppuu.
Mikshä muute toiset päivie tyhjyyest motkottaa?
Äkkäät sie jo et nähäksee silmii pittää lonkottaa?