mittelöintiä

valon leikki puun rungoilla
hämärän taittuessa
päivän kullaksi
- taaempana avoimena läikehtivä meri
pinnallaan särkiparven ilakoinnin 
eläväistä värettä

hän tarttuu henkiseen peitseen
aloittaa taistelun Pahuutta vastaan

mielessään koivuunnojaavan keijun hahmo
jolloin tuskin vielä mikään oli alkanut
- edes maailma -

Pahuudella on januksen kasvot
kun se hengittää sisäänsä 
toisen elinvoiman 
ja uloshengittäessään heittää nurin
tantereeseen jossa kyyt lepäävät
ja okaiset oksat viimeistelevät
uhrin olemassaolon
ja toinen puoli januksen kasvoista, hymyilee
toinen itkee ja suree

ja kun koivu tipauttaa keltaiset syksyn lehtensä
on keijun hameen helman pitsi repeillyt
ja sen katseessa, riipaisevan avunpyynnön tuntu
täynnä ihmetystä, kauhua ja pelkoa

hän koskettaa keijua hellästi olkapäälle
kuiskaa - elämä on rakkaus -
ja keiju nousee kuten keijut vain osaavat
Pahuuden yläpuolelle, taikasauvan heilautuksella

kyyt palaavat koloihinsa ja okaiset oksat
puhkeavat ruusuiksi, peitoksi maan päälle

ja uhri nousee kevyesti ja kulkee ruusujen
rajaamaa polkua kohti tulevaa, kohti avointa porttia

jonka takana 
valon leikki puun rungoilla
hämärän taittuessa
päivän kullaksi
- taaempana avoimena läikehtivä meri
pinnallaan särkiparven ilakoinnin 
eläväistä värettä

hän sulkee portin takanaan
              hymy kasvoillaan