kohtaloita, onhan noita

                  kumarissapäin
                  hänet näin

                  mitä tapahtui ystäväin?

lensin läpi aavan laavan
sieluuni sain syvän haavan

toisaalla näin kun naisen kivittivät
haureudesta syyttivät
- hän kuitenkin
vain vääräoppiseen rakastunut oli

läpi piikkilankaisten alueitten liitoni jatkui
sanoisi joku, mikä sotku
ihmisten jätökset ja lasten itkun
tuhrimat pölyiset kasvot
visvaiset jalat, yllä likaiset rääsyt
- hugon kurjistakin voiton näkymä vei -
ei leipää, ei vapautta, ei vettä
näin kohtalo toisia julmasti uhreina palkitsee

kiisin läpi slummien, jonne syntynyt ihminen
vain kaltaisiaan kohtaa eikä lainkaan tulevaista
kohtalo on sinetöity syntymässä
ei yhtään vaihtoehtoa elämässä
syntyä kurjasti, kuolla kurjuuteen
siinä osa on joidenkin, maailmassa aika monien

nyt en kaiken jälkeen tunne enää itseäin
liikaa nähnyt jälkeä systeemien epäinhimillisten 
usko ihmiseen rapissut on kokonaan
kiusanhenkisiä panettelijoitako
ja julmia hyväksikäyttäjiäkö on vain täynnä maa?

toiset toiselta leivän suusta syövät, toiselta viimeisenkin vievät
onni kun toisella on vain leipäpalanen
ja toiselle, niin toiselle, ei riitä edes ateria yltäkylläinen

ihminen toiselle pahimmillaan raaka peto on
se tappaa se ruoskii se kiduttaa 
se raa'asti hyväksikäyttää
on vain etäinen klishee on lähimmäisenrakkaus
tuntuu kuin sadistin piiskan sivallukselta

väsyttää niin, en jaksa enää -
on mieleni kaikesta julmasta turtunut
sammunut on sydämen palo
tai näytä mulle, rakas ystävä
missä on ihminen jalo?
Missä rakkaus, missä ymmärrys?
tiedät vastauksen hyvin kuten itsekin
se haudassa makaa - vasta kuoleman jälkeen rakastetaan
sankarit tehdään ja silloin myös vasta, totuudet nähdään
--
                      olin hetken hiljaa, sanaton
                      kumaran olemuksen syliini suljin
                      keinuttelin kuin äiti lasta
                      lohdutin kuin surevaista
                      en muuta voinut kuin olla läsnä
                      ja niin, auttaa murtamaan surun seinä