uuden ajan ensimmäinen juhannus

ihminen viereltä, oma lapsi, kun äkkisesti viereltä lähtee
kumpuaa huuto tuskaa ja järkytystä jostain
syvimmästä sisimmästä
- pikkuhiljaa huuto vaikenee -
kahden päivän kuluttua täyttyy postilaatikko virkaihmisten posteista
ja lapsi on muuttunut kuolinpesäksi
(mikä lintu se kuoli onkaan, kuovista vain olen kuullut)
kädet täristen, silmät kyynelverhossa, avaat ja luokittelet
olit jo vastannut 'ei-ei sarveiskalvoluovutusta, ei-ei, kuinka kehtaatte'

talo täyttyy kukkasista, surunvalitteluista, ystävät käyvät, lohduttavat
jakavat kyynelmaailman - ystävät joita ei tiennyt niin montaa edes olevan
ilmestyvät kuin tyhjästä, kuin taikasauvalla esiin taiottuina
tuovat ruokaa, vievät roskat, käyvät kaupassa, tiskaavat
itse istut, ihan hiljaa, sisin horkassa
tiheästi soittavat, varjelevat ehkä surijaa kuolemalta

kirjan kirjoitin lähteneestä, omasta poikasesta
osa oli jo valmista tekstiä tietenkin
rahaston nimiinsä rakensin josta joskus tulevssa
apua saa joku kohtalotoveri

kun jussia juhlimme kaikki tyynni, on pöydässäni tyhjä tuoli
mutta toisaalta, poissa on myös lähteneestä äidin huoli
uskon että tuolla puolen, ehkä etäällä, ehkä lähellä
minua seurataan, minua varjellaan - niinkuin hän 
jo maallisen elämänsä aikana lämpimästi suori