oodi ikkunalle

sateisen aamun 
löysät virkkeet
olemattomat virikkeet

huokaistuvat näläksi
johon ei löydy vastausta
jääkaapista, ei murohyllystä

ja kun mieluummin pohtii
mitä tapahtuikaan Bill Clintonille
kuin Baby Janelle

eikä ole huolestunut viruksista
eikä itsestäänkään

niin voisiko silloin huokaista
saavuttaneensa rauhan 
itsensä kanssa
             

             kun ikkunat itkivät
             empatioissaan
             olemassaolojensa oikeutuksia
             roolinsa
             pisaroiden poissapitäjinä
             täydesti hyväksyen

             läpinäkyvän rajan
             kylmän ja lämpimän välillä
             muodostaen
             milloinkaan arvostusta toimestaan saamatta

             silti jaksaen, pyyteettömästi
             vuorokaudesta ja vuodesta toiseen
             uupumatta lumisateessakaan
             kämmenten kokoisten hiutaleitten
             tai rakeitten iskuista huolimatta

             vaan kohtaloonsa tyytyen
             suorittamisensa hyväksyen

             kuin esimerkkinä vastuuntunnosta
             ahkeruudesta ja sinnikkyydestä
             ilman ylityölisiä vapaapäiviä 
             lomista puhumattakaan

vaikka lievä säälintunne oli hiipiä itseen
toisten työtaakka-ajatusten myötä
niin silti
silti oli myönnettävä

tämä rauhantunne itsen kanssa
on syvä
myrskyissä koeteltu
tuulissa riepoteltu
henkiset paiseet puhkottu

joten, kahvin keittoon