Kerran, eräs vanhempi nainen kysyi minulta mitä rakastan.
Hymyilin.
Kerroin rakastavani elämää. Jolloin nainen ihmetteli suureen ääneen rakkaudenkohdettani.
Kerroin hieman lisää.
Kerroin elämäni sisältävän paljon hyvää. Sellaista, mitä ei voi sanoin kuvailla, sellaista mitä ei voi ostaa.
Kerroin elämääni kuuluvan ystäviä. Muutaman vain, mutta sitäkin tärkeimpiä ja arvokkaampia.
Nainen oli hiljaa.. Myhäili vain.
Kerroin, että he ovat lankkuna elämäni sillalla. Nakutettuna kiinni juuri siinä kohdassa, jossa jalkani saattaisi livetä ja kaatuisin.
Aina oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Aina läsnä.
Läsnä viimeiseen henkäykseen.
Kempä tietää.. Ehkä pidemmällekkin.
Nainen pyyhkäisi kyyneleen silmäkulmastaa ja hymyili. Hän kääntyi pois ja kuulin hänen kuiskaavan.. "Hänellä on kaikki mitä hän tarvitsee, hänellä on suurenmoiset ystävät."
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut