mies kävelee pihan poikki, istuu penkille ja kaivaa taskustaan tupakan. Ensimmäinen tulitikku sammuu,toinen ei syty lainkaan, mutta kolmas palvelee uskollisesti sytyttäjäänsä.Tuuli käy pohjoisesta ja puhaltaa kylmän viiman miehen seuraksi.Märät lehdet vilkutavat väreillään hiekkatiellä, osa ryhtyy leikkiin tuulen kanssa. Mies asettaa laukkunsa penkille,tuijottaa sitä hetken ja hymyilee. Suu ei kerro sitä mitä silmät huutavat.Suu,joka niin usein nauraa itsensä narriksi vetää taas naamarin ylleen.
Tuuli kiusaa miehen hiuksia. Se ajaa niitä takaa kuin kissa hiirilaumaa.Vaikka tuuli tietää häviävänsä, ei se silti luovuta. Mies kietoo takkinsa tiukemmin ylleen. Viima on armoton. Hämärä hipoo jo puiden latvoja.Puiden,joiden katveessa kesä-iltaisin istuttiin ihailemassa luonnon kauneutta.Nyt tuuli pakottaa paljaat puut kumartamaan.Suurten koivujen tuskanhuudot ulisevat tuulessa.Edes mies ei kuule niiden avunpyyntöä.
Pelästynyt korppiparvi mustaa taivaan hetkeksi. Mies katselee taivasta. Sen katkeran keltainen kajo saa miehen empimään, katsomaan vielä kerran sinne mistä tuli. Epäonnistumisen tuska lyö hänen silmänsä kosteiksi.Mies vetää viimeiset sauhut tupakastaan ja puhaltaa ulos kuolleita perhosia. Niitä perhosia, jotka vuosia sitten kihersivät vatsassa ja saivat maailman kääntymään päälaelleen. Hän tumppaa tupakan maahan ja nostaa laukun olalleen. Raskain miettein hän jatkaa matkaansa, tuo mies kenen sydämeen vain minä kerran mahduin. Mutta ketä tänään en enää rakastanut.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
