Kuinka minua pelottaakaan
Istuisin niin yksin
meidän kodissamme
sylissäni valkoinen paitasi
(se yksi suosikeistani)
josta tuoksusi olisi
jo aikaa sitten hälvennyt
enkä kykenisi enää kuulemaan
naurusi kaikua
(edes muistoissani)
kasvosi palauttaisin mieleeni
joka aamu
hääkuvastamme
Ja silti yhä
rakastaisin sinua
vain sinua
sillä eihän edes kuolema
voisi meitä erottaa
ennen kuin se
veisi minutkin
Ole kiltti ja
anna minun
kuolla ensin
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Wau miten täyteläinen runo,hieno kuvaus pelosta jota olen itsekin tuntenut. Todella koskettavaa.
Hei ja kiitos kommentistasi,olipa ihana kuulla! Päivä alkoi huippuhyvin kiitos sinun!
Voimakas runo, jossa rakkaus on vahvasti läsnä. Lopetus puhutteleva.
Sivut