Paikallises

Kateure suurimmas kehros,
piäntte rohkasu maljoje jälkke,
uskalleta ruvet ääne sanoma
semmossi ko olla seljätte takan pitkä aikka viljeltty.

Nenä ova punassi ko karpaloil,
mitä Lahtiska ol kuulemma käyny salas noukkimas muitte plaaneilt.

Käre käyvä, niinko Mäkeläl konti,
ko ol kuulemma erehtyn väärähä sänk`kamarihi.

Suu paukkuva ko Lehro haulikko,
ko se kuulemma sualapanoksil naapurin kakaroi peljättel.

Melskata ja huureta, niinko viimist päivä.
Olla kiukkussi, haukuta koko pitäjä maa rakko,
vaikkei kukka täält lähtis,
vaik vähä luvatais maksakki ko häivyisivä jonkkus.

Mut nii vaa ova taas viiko hiljassi,
istuta omis mörskis,
kytätä akkunoist ja ihmetellä,
kui kaik taas nii luimistelevakki,
omis oloisas.

Etteivä vaa olis ylppiöiks tullu.