aamulla en nähnyt hänen kasvojaan
itku poltti sisällä
teki mieli huutaa ja kuiskata
et palannut koskaan
ja jatkoin lujaa ja murruin hiljaa
katosit liian äkkiä
istuin tyhjään
ympärilläni vilisi valoja
varjoihin tahdoin paeta
ajatukset jyskyttivät päässäni
mitä tein ja en?
älä palaa enää
en tahdo, että näet minut näin
et kuulu näihin kehyksiin
Kun onnemme ovat eristettyinä,
jaksamme perille
ehjinä
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tämä kipeydessäänkin kaunis ja voimakas runo sisältää runollisesti tehokkaita ilmauksia kuten "ja jatkoin lujaa ja murruin hiljaa". Olennaisilta kohdiltaan teksti varmasti avautuu vain niille jotka ovat kokeneet asian. Tietysti runouden hyvä puoli on että samatkin lauseet voivat toimia erilaisina avaimina erilaisiin lukkoihin jos ja kun lukijalle sanojen kautta avautuu jotain omaa, mitä tekijä ei välttämättä ole tarkoittanut. Teksti on kokonaisuutena puhutteleva mutta itseäni puhuttelee eniten viimeinen kappale ja sen erittäin koskettava lopetusosa. "Kun onnemme ovat eristettyinä, / jaksamme perille / ehjinä".