Usvan laskiessa hiljalleen hämyiselle pellolle
ajatukseni karkaavat kauas menneisyyteen.
Hetkeen jolloin menneisyyteni alkoi..
Se oli täynnä taikaa, tulvillaan hellyyttä.
Siitä alkoi rakkaus.
Paljon naurua, ilon, onnen hetkiä.
Kyyneleitä virraksi asti, suruakin.
Vuodet vierivät, taika haihtui.
Nauru kuoli huulille, ilo katosi, onni särkyi.
Kyynelvirta kasvoi,
tulvi yli äyräiden, surun raastaessa.
Unelmat särkyivät, kadoten jonnekin,
jättäen jälkeensä tyhjyyden, haikeuden,
kuolleen rakkauden.
Suljen hiljaa muistojeni oven.
Menen,
käteni hipaistessa ovenpieltä,
hyvästellen..
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
