Nimetön

Mietin oppisko kirjoittamaan jos vain tuottaisi tajunnanvirtaa
Ajatusta siitä
Miltä syksy näyttää
Koti rakkaat viha maailma kaikki
Siitä miten pimeästä yöstä tulee mieleen ystävä
Ja se pelottava kirkuva nainen
Mikähän sitäkin vaivasi
Kun piti huutaa täyttä kurkkua keskellä katua
Keskellä yötä
Kuin sielua revittäisiin
Mehän luultiin että jotakuta raiskataan kirkkopuistossa
Ehkä ne oli vain sisäisiä demoneja
Repimässä

Koivuissa on jo keltaisia lehtiä
Ne putoilee alas ja nurmikko kukkii kerrankin
Koko kesän se oli kuollut
Nyt se vihertää
Ei syksy ole kuolemaa
Se on janoa
Tyydytystä polttavan kesän jälkeen

Pidän ja inhoan sitä miten säät ovat arvaamattomia
No
On jotain keskusteltavaa
Luokkakavereiden kanssa
Istun niiden vieressä ruokalassa vain sen hetken
Mikä menee ruualta matkassa lautaselta vatsaan
Noin viisi minuuttia