Autiomaa

Elämä on kuin autiomaa,
kuumaa kuivaa ahdistavaa.
Kun luulet vettä näkeväs,
se on vain hiekkaa.
Ei ole ystäväs,
tuo suuri autiomaa.

Sinne nääntyy,
kannoillaan kääntyy,
näkee hiekkaa,
pelkkää hiekkaa.
Korppikotka kiertää, kiljuu, rääkäisee,
on kuuma, huimaa, huomaan sen.
Kierrän kehää,
löydän vain kaktuksen,
ja sen korppikotkan nälkäisen.

Kierrän kehää, ympyrää,
ain vain samaa rinkiä.
Pääse perille en milloinkaan,
en tunne maisemaa, mä uudestaan.
Tuuli muovaa dyynejä,
kuljettaa hiekkaryynejä.
Törmään kaktukseen,
mä samaiseen,
ja löydän hiekkakumpareen.
Käsket luottaa, kehenkä?
kun en tunne ees itseä.
En jaksa kävellä mä metriä,
täytyykö mun jo ryömiä?
loppui usko, ja toivo.
Auta mua, tule jo!