Sitäkö se on rakkaus

Tässäkö tämä nyt sitten oli.
Elämää suurempi asia.
Rakkaus.
Ruusuinen, hellä, intohimoinen.
Suloinen, huolehtiva, suojeleva.
Rakkaus mieheen, rakkaus lapseen, ystäväänkin.

Vaan olihan se muutakin.
Oli se täynnä onnea, intoa,
mutta oli se täynnä tuskaakin.
Annoit kaikkesi,
intohimosi, turvan, hellyytesi.
Elit rakkaillesi, heitä varten.

Poistit melkein itsesi,
sormi jo delete-näppäimellä,
ihan pientä vaille ja olisit lakannut olemasta.
Rakastit niin täysillä, tuskineen kaikkineen.
Kuuntelit, toteutit toiveita ja rakastit.
Annoit kaikkesi, itsesi kokonaan.

Sitten tulikin hiljaista.
Vaikka väkeä vielä olikin.
Hiljaista tuli jotenkin ja kaikki vähän katosi.
Tuskakin häipyi taakse. Ja unohtui.
Hellyys ja intohimo väistyivät johonkin.
Sitäkö se on rakkaus. Jonnekin katoavaa.

Taitaa se vielä siellä olla,
aika lähellä sydäntä kuitenkin.
Katsot lasta sormi vieläkin
delete-näppäimen lähistöllä.
Ettei se vain painuisi joskus
vielä alas itsestään.
Ja se mies on siellä vieläkin, vierelläsi.
Sitäkin on rakkaus.
Ystävä soittaa ja kysyy. Tärkeä olet vielä hänellekin.
Sitä kaikkea se on. Rakkaus.