Se on yksi niistä pimeydessä istutuista öistä. Sormesi ovat naputtaneet pöydän pintaa liian monta kertaa. Luot silmäyksiä kelloon, jonka viisarit liikkuvat aivan liian hitaasti.
Suustasi karkailee huokauksia, joita kukaan ei kuule. Yrität epätoivoisesti peittää kalvavan surun, mutta turhaan.
Juot lukemattomia paukkuja, turruttaaksesi vihan ja katkeruuden, jotka saavat sinut voimaan pahoin. Löydät lisää vihattavaa itsestäsi.
Kuulet helähdyksiä, kun sirpaleet sydämestäsi osuvat lattiaan yksitellen.
Olet jälleen yhden askeleen kauempana lämmöstä, askeleen lähempänä ikuista kylmyyttä.
Näet mielessäsi välähdyksiä, jotka ovat jo haalenneet läpikuultaviksi. Yrität pitää niistä kiinni, et halua luopua niistä. Et koskaan.
Ajatuksissasi on sanoja, joita ei koskaan sanottu. Mielessäsi on tekoja, jotka olisit halunnut tehdä. Nyt on liian myöhäistä.
Katumus viiltää lasinsirpaleen lailla valmiiksi rikkinäistä ja kadotettua sieluasi, jolla ei ole toivoa pelastuksesta. Anot hiljaa anteeksiantoa ja helpotusta, mutta sinulle ei niitä suoda.
Luot alistuneen katseen tähtiin, jotka tuikkivat samettisella taivaalla kirkkaasti. Maksat liian kovaa hintaa virheistäsi.
Mielikuvissasi olet jo lentänyt toiseen paikkaan, jättäen kaiken taaksesi.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
