Sateen vuoteessa

Entä jos vanukkaasta löytyisi matoja?

Rakastan sitä naista,
joka tanssii pensselinkärjellä,
joka tanssii jääkaapin ovella,
joka tanssii myrskyn luolastoissa.
En yleensä syö vanukkaita.

Vanukas on vauvanruokaa.
Valtavat vauvat valittavat.
Viime sunnuntaina vanhempien luona
oli halukkaita vanukkaita.
Otin yhden, toisenkin.

Rakastan sitä naista,
joka hiihtää kesäisin järvellä
liitää ajatuksissa aaltopahvin yllä,
keinuu pihkapuun käppyrällä
ja tanssii peikkona puhureilta piilossa.

Äsken olin marketissa ostoksilla
Ostin perusruokaa kolikoilla,
nyt se taivuttaa vatsan tangoon
Vaivuttaa päiväuniin.

Rakastan sitä naista,
joka tanssii pilven kyyneleinä
ja ostin myös vanukkaan,
Alennuksella ostin karamellivanukkaan,
saavuin kotiin, en avannutkaan.
Rakastan sitä naista,
joka tanssii verenlämpöisinä läikähdyksinä kuumeisessa rantaruohossa.

Entä jos vanukkaasta löytyisi matoja?
Alennuksella se marketti möi maailman
viimeisenä käyttöpäivänä nahkamatoja,
pieniä sihiseviä, sieniä kihiseviä rahkavakoja
Rakastin sitä naista,
joka tanssii vanukkaassa matoina.
Kohta vanukas tanssii matolla.

Ei. Vain tuulisia ajatuksia, luulen.
Lokki tanssii katolla.
Syön vanukkaan herkutellen
ja eläin pyörii ilmassa,
ampuu torpedona ikkunaan.
Pari höyhentä tanssii lasissa.
Kevät lyö päälle luista linnunkättä.
Rakastan sitä naista,
joka tanssii kanssani
sateen vihreässä vuoteessa.