Turhaa matkaa,nuorisokotihatkaa, läpi risujen jotka vaa mun kasvoja raastoi, silti pimeessä metässä huusin pellen biisii ja koitin repii risuista rastoi. siit alkoi joku pimee pikku piipahdus, oli kevät ja sairas maniani alkamassa, tuntemattomassa paikassa,silti tunsin olevani jonkun siipien suojissa. ympäröimänä kännipää ääliö jätkien, jiikooällän kytät mut ihan virallisesti nimes ,julma-henrin tyttöystävä se taas, kun lensin sen keikalta sätkien. Pitkään aikaan ei oo tullu moista kyttävihaa aamuista,tossa lähiöllä pari possua kun kohteli tutuilla otteilla, mikä vittumaista, aina. Miks ei oo kahen viikon aikana sen kummempii, eka sairaalaan ehkäsemään hiilien kera lääke övereitä, avioero vireillä,pari retkahusta,joist yks eilen oli niin lähellä viedä mun omaa kallista henkeä. Joku valo silti tunnelissa, koulunkin jätin liian tunne tiloissa..
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
