Ystäviäni on kadonnut.
He eivät vastaa viesteihin,
eivät puheluihin. Eikä
Kukaan heistä tule vastaan
kadulla, puistossa tai keskuksessa.
Ostan päivittäiset tarvikkeeni
yksin - rauhassa. (uteliaiden katseilta)
Mutta ei siinä kaikki.
tässä kohtaa vedän viimeisen hengen
tupakastani ja painan sen marmoria vasten.
jätän elottoman ruumiin alttarilleen.
ja jatkan.
Ystäviäsi on kadonnut myös.
Niin lukee valtavirrassa
ja eettereiden ulkopuolella.
Siitä kuiskaillaan käytävillä
(, pahat kuiskivat pahoja aikeita).
Jotkut virkamiehet ovat kyselleet.
Joitakin naapureita on viety pois.
Eikä heitä ole nähty enää sen jälkeen.
Kenelle maksamme elämästämme?
sytytän uuden hengen palamaan.
liekki valaisee pimeyden.
näen pölyisiä kuvia työpöydälläni,
liian kauaksi soineen musiikin seinilläni.
tuolla jossain.
On turha koputtaa,
sillä ovia tai ikkunoita ei enää ole:
Pelkäsimme ensin pimeää.
Mutta vasta nyt olemme tajunneet,
että todellinen elää ja vaanii
meitä meidän omassa maailmassamme.
Ja se kulkee keskuudessamme,
valossa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
