Takaisin kotiin

Jalat eivät tunteneet enää mitään. Takana oli kahden päivän vaellus. Maali häämötti edessä. Muutaman askeleen päässä.

Porukkamme oli muuttunut uupumuksen myötä hiljaiseksi. Edessä siintävät hotellin valot saivat ihmisiin energiaa. Ilo kupli pintaan. Väki ympärilläni kehui askeleitaan sitä kevyemmiksi, mitä lähemmäksi tultiin.

Minä en. Mitä lähemmäksi hotellia käveltiin, sitä alakuloisemmaksi oloni tuli. Jokainen askel kohti vaelluksen loppua vei minut nopeammin pois läheltäsi. Kaikesta puheensorinasta huolimatta minulla oli voimakas tunne, että olin yksin. Yksinäinen.

Parkkipaikalla kaivoin auton avaimet kuoritakkini taskusta ja klikkasin sähkölukot auki. Ihmiset haaveilivat saunasta ja kylmästä oluesta. Minä tahdoin pois. Nostin tavarani auton takakonttiin ja päätin olla seurallinen vielä kerran.

Jähmetin hymyn kasvoilleni. Joo, pidetään yhteyttä. Soitellaan. Todellakin, oli hauska tutustua. Kyllä, ikimuistoinen kokemus.

Kaikki halasivat kaikkia, kuin parhaat ystävät konsanaan. Ihmiset, jotka tutstuivat toisiinsa kaksi päivää sitten vaelluksen ensiaskelilla.

Lopulta jäljellä olit enää sinä. Halasin. -Mene kotiis, sä sanoit ja mua itketti. Tuntui, että sä halusit ravistaa mut lujalla kädellä takas todellisuuteen. Siihen, että MEITÄ ei ole, on vain MINÄ ja SINÄ. Onnistuit. Kellot eivät olleet seisahtuneet, oli aika mennä kotiin.

Kilometri kilometriltä ajatus susta alkoi tuntumaan tuskallisemmalta ja tuskallisemmalta. Kaikki, mikä muutama tunti sitten oli vielä tuntunut hyvältä, sai nyt happaman maun nousemaan suuhun. MIKSI?

Koska koin, että me oltiin oltu eri vaelluksella sun kanssa. Mä nautiskelin kaikesta vailla vastuuntuntoa. Olisin ottanut enemmänkin maistiaisia, jos olisi ollut tarjolla. Sä mietit jotain syvällisempää, eikä mua otettu sille ajatusmatkalle mukaan.

Eihän mitään oltu sovittu. Eihän lupauksia oltu tehty. Sä et tunne mua enkä mä tunne sua. Voiko siltä pohjalta edes mennä pidemmälle.

Pelkään todellakin satuttavani sinua teoilllani tai tekemättömyydelläni. Et ole todellakaan minulle yhdentekevää.