Lokakuussa

Tuuli vei väriloiston,
tien varressa surulliset haavat.
Edelläajava räpeltää,
koukkaisee valkoisen
viivan väärälle puolelle.
Hymähtää. Cd-parkki.
Ihan missä vaan, miten vaan.

En hyppisi lehtikasoihin
tarkistamatta,
mitä pinnan alla on piilossa.
Ystävä liimautuu viereen,
kaukaa kulkevat, yrittävät enemmän,
ajattelen,
menevät solmuun,
piirtävät rajan, se on hatara,
mutta jotenkin ja jonkun se on tehtävä,
yrittävät ehtiä, kun täytyy.

Täytyykö, täytyypä, ettäs ja neulo.

Lupiinin ja mesiangervon yllättävä tuoksu.
Vieläkin! Nyt ei ole kesä!

Pohtia yhtäkkiä,
onko mahdollista tietää tulevan 
talven pakkasista, ehkä kysyt,
voinko ennustaa, esitän heti tuikitärkeää,
saatan vaikka tietääkin tai sitten on vain sopivat olosuhteet,

mitä, jos mitään ei sitten tarvitakaan,

hiljainen on tie, sitä se tiesi,
pääsky pitkän on matkan päässä,
me ei mennä mihinkään.