Ikävä.

Jos on ihmistä hirveä ikävä. Ihan hirveä. Ihmistä, jota rakastaa. Se tunne ikävän kytee sisällä, eikä se lähde pois.

Koitan olla optimistinen, sen suhteen, että saisin vielä nähdä sun hymyilevän, saisin painaa pääni syliisi, tuntea vielä ihosi vasten omaani.

Kaipaan sua hirveästi. Ihan hirmusti.

Palaa jo takaisin?

Suolaiset kyyneleet valuvat taas noroina poskilleni. Perjantai aamu tuli liian varhain. Lähdit pois. Ymmärsin sen vasta, kun painoit ovea kiinni perässäsi. En tullut saattamaan. Olisin vain luhistunut lattialle suruni kanssa.

Kerroin sulle viesteissäni. Jokainen hiljaisempi hetki ja ajattelen sinua koko ajan.

Rakastan sinua.

Koitan laulaa, pitkästä aikaa. Huomaan pystyväni siihen.
"Sun sanat on kuin untuvaa". "Nyt on tyhjää ilman sua".
Kaikki sanat kaipauksesta tarttuvat mieleeni kuin liisteri seinään.

Samalla huomaan, kuinka pinnani on pirun kireällä kaiken tämän keskellä. Jos joku tulisi nyt napsauttamaan sitä, se katkeasi ihan varmasti.