kuulin tänään että lähdet
luulin että kestäisin sen ikävän
mutta turhaa peittelin peilejä
jo etukäteen itken ikävääni.
pelkään ettet palaa.
vannoit aikoinaan muistatko? vannoit kun juoksimme riehakkaasti läpi kaupungin. Vannoit. että lähdet etkä palaa. Me nauroimme silloin - ei ikävä piirtänyt kyyneleitä kasvoilleni. Silloin - niin silloin. Se oli niin kaukana. Usein puhuit siitä. Pelkäsin. Nyt jokainen pelkoni kävelee vastaan - kirkkaassa päivänvalossa. Eikä pelko ole vähentynyt lainkaan pimeyden kaikottua. yön pimeyttä enemmän sattuvat kyyneleet.
anna anteeksi etten osaa iloita puolestasi.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi