Nämä maisemat,
piirtyneet mieleeni,
niin tarkkaan, että en enää
näe mitään uutta.
Vaan kaikki on,
ja tulee olemaan,
enkä näe uutta,
en nyt, enkä
tulevaisuudessa.
Ja kaiken tämän yllä,
on varjo.
Aika kuluu,
en odota mitään.
Sinä olet valopiste
maisema jota en tunne,
aika jota odotan,
hyvyys, jonka näen.
Ja kun sinä tulit todeksi,
oli tuo tuttu ranta,
nyt uusi ja ihmeellinen,
aurinko sitoi maat ja vedet,
jäätyneet joet ja vaarat,
kaikki ne talot, jotka tunsin,
uudeksi ja kauniiksi.
Eikä koskaan ennen,
pakkanen ollut niin raikas,
aurinko niin lämmin,
tai tuuli niin pehmeä.
Sun silmissä näen tuon rannan,
syvän sinisen ja äärettömän,
hetket entiset, tulevat ja nykyiset,
minä odotan sinua
ja sinä olet elämäni sävel.
© Miikka K.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
