Koska katsoimme läpi sormien,
emme saaneet oikeaa kuvaa
juuri siitä hetkestä,
jona poimimme automaation tavoin
kiviä kaivon pohjasta
ja lausuimme
kovia sanoja toisillemme.
Pehmeyttä oli ilmassa
ja epäilyn ääntä.
Kosteus kuitenkin vahvisti kaiken
ja olomuotojen kirjavuus oli niin merkittävä,
että unohdin edellisen viestin.
Toisiksi viimeinen
jäi lukematta kokonaan,
viimeistä en koskaan saanut.
Sointi valloitti omansa,
eikä viisaasti ajatellen
mikään ollut oikein.
Kauas kantoivat miedot äänet,
kun huokaisit elämäsi tyhjäksi.
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
