Tuhoon tuomittu sota

Eloyn oli kävellyt suoraan taistelukentän keskustaan. Iso ja kirkas kuu paistoi hänen yläpuolellaan. Naisen kasvot kohosivat tätä kohden ja silmät menivät kiinni. Kaikki hänen ympärillään oleva melu haihtui hiljaiseksi tuulen puhallukseksi.

"Tulen Jumala, maan Jumala, päivän ja yön Jumala, veden Jumala, antakaa voimanne päästä valtaan. Tuhotkaa ja puhdistakaa maailma. Luokaa uusi usko, toivo ja rakkaus."

Eloyn toisti samaa pätkää ensin kolme kertaa mielessään ja alkoi lausumaan sitä ääneen, aivan hiljaa, juuri ja juuri hän voisi kuulla sen.

Eloynin siivet kasvoivat ja muuttuivat vaaleansinisen hohtoisiksi. Hänen tummanruskeat hiuksensa pidentyivät kaksinkertaisesti, ne kiertyivät erilaisille pienille nutturoille, poninhännille ja pikkuleteille. Hänen kasvonsa vaalentuivat ja silmille tuli vahva sinertävä meikki.
Naisen ohut vaalea, joka oli jo likaantunut, mekko muuttui jäänsiniseksi. Yläosa oli revitty, aivan kuin kynsitty, hieman riekaleiseksi. Se peitti juuri rinnat ja kummatki kangaskappaleet oli sidottu yhteen. Hihat olivat pitkät, todella pitkät jaleveentyivät kyynerpäästä.
Solmusta, joka piti kappaleet yhdessä, lähti kaksi nauhaa kiertymään naisen mahan ympäri hameeseen kiinnittyen. Hame oli maahan asti ylettyvä ja sekin hieman revitty, niin että Eloynin jalat näkyivät sieltä täältä. Revitty osa oli vain edessä ja sivuilla. Takaa se oli aivan koskematon.
Eloynin kaulassa oleva x-muotoinen koru alkoi hohtaa ja kohosdi naisen rintakehästä ilmaan.

Tämän kaiken aikana hän oli alkanut kohota ilmaan ja oli hokenut samaa pätkää koko ajan ääni vain tullessa kovemmaksi. Silti se oli vielä tarpeeksi hiljainen, ettei kukaan kuullut sitä.

Viiden metrin korkeudessa nainen pysähtyi ja tämä hohti. Koko taistelukenttä oli uppoutunut tuohon valomereen.

Taistelut toisensa jälkeen olivat loppuneet ja kääntyneet vuoron perään katsomaan taivaalla olevaa naista.

Hänen kätensä olivat levinneet sivuille ja siivet erittäin leveinä. Eloyn osittain jo peitti kuun, vaikka suurin osa oli siivistä johtuen.



"Eloyn" Idealoys kuiskasi henkäisten. Samalla Eloynin ääni oli räjähtävä hänen lausuessaan viimeiset sanat;


*"Pokój byc przychodzic"



Samalla kirkas valomassa lähti valon nopeudella Eloynin ruumiista.



Hetken päästä kenttä oli tyhjä, jos paksua sumua ei laskettu. Täydellinen ja lopullinen hiljaisuus oli laskeutunut.

Ikuinen rauha oli laskeutunut maailmaan, vai oliko?