Kun ihmisturkkiset ketut ulvoivat kiimaansa
ja kaupungin huulet värjäytyivät tummentuneiksi
minä pakenin sinuun kiinni
viimeisen yöbussin tungoksessa
kerroin oranssin hehkun repivän pian talot erilleen
ja nostavan kevätlaulun siivekkäästä siluetista
Eikä kukaan toinen ymmärtänyt sanojani
vaikka kasvoistani heijastui ikkunoihin
kaikki se suru ja jäätävä himo
joita kehrään sisälläni ihmisjoukoissa
He eivät nähneet
kuinka kadut avautuivat kuivuneina vesireitteinä
meidän kerätessä aamun kauneimmat soinnut
jotta voisimme nukahtaa
ihot hengittäen samaan rytmiin
oranssin haalistuttua aamuvarhaisten askeliin
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Erittäin salaperäisiä, moderneja värisävyjä löytyi tästä kaupunkimaiseman maalaavasta runostasi.
Pidän siitä, miten keho on tässä herätetty henkiin: se kehrää ja ihokin hengittää. Tunteetkin kuin elävät tässä.
Tämä on selvästi kahden rakastavaisen salaruno.
en löydä oikein mitään sanoja, jotka kuvaisivat tuntojani lukiessani runojasi... upeutta!!
Mainio!
Nautinto oli taas lukea runoasi. Kiitos
Mielettömän upeaa runoutta, en löydä sanoja edes millä kuvaisin sen tunnelmia ja kielikuvia joten kiitän lukunautinnosta - Sinä osaat vangita sanat ja tehdä niistä taideteoksia.
paljon, paljon tunnetta, mielenkiintoinen lähestymiskulma, kirjoita aina älä koskaan lopeta!
Vahva ja intensiivinen. Hyvin mielenkiintoinen.
hieno aamuyön sarastus.
Nyt voin todellakin rehellisesti sanoa, että runosi oli liikuttavan kaunis! Tavoitin tuon tunnelman, etenkin tuo kolahti.
"vaikka kasvoistani heijastui ikkunoihin
kaikki se suru ja jäätävä himo
joita kehrään sisälläni ihmisjoukoissa"
Tykkään!