Sisällä tuulee, olen ajaton.
Palan sisällä, omaksuen kuolemattomuuden.
Sammalta entisellä iholla, synnyn.
Samat vanhat juonet näen sadoissa katseissa,
osaa en tunnista kokemattomuuden vuoksi.
Jaksaa olla hymyillen, kyeten hetken sisään,
tuhoten palasia näkymättömiä.
Tutut virret osoittaen arkea,
huomauttaen variaabelin. Hymy.
Takertuvaa iloa pelkoon ei voi ymmärtää koomassa. Lento vapaa.
Kunnes löytää varpaiden koskettavan hienointa palaa kosmosta,
tuhatpäisten smurffilaumojen loputtomuuden mylvien ikivanhaa rentoutusta kuun valossa.
Loputon matka,
katse uusin silmin,
ymmärtäen ajan kuolleen.
Varvas teräväkyntinen siirtäessään vuorta vahingossa,
näyttäen temppelin unohtuneen,
ei pelkästään huulilta, myös ajasta.
Paljastaen totuuden, johon mieli ei tasapainotu.
Valjastaen karuuden, mikä vapautuessaan tuhoaa unelman.
Ratkaisten yhtälön mahdottoman.
Sivilisaatio ei opi,
vaan unohtaa,
sen vuoksi jatkumo on valmis.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi