Ääneen taisin sanoa,
että haluan olla sinkku.
Nyt tajuan, että se oli valhe.
En minä tahtonut olla sinkku,
minä halusin vain pois luotasi.
Sait minut voimaan pahoin.
Joskus lakkasin olemasta spontaani.
En ollut enää rohkea, jopa peloton.
Lopetin itseni haastamisen.
Ja koitin vain selvityä.
Minun olisi pitänyt ymmärtää itseäni aikaisemmin.
Olla rohkea, peloton, spontaani.
Edelleen keräilen palasia itsestäni.
Sain niinä vuosina itseni niin rikki,
etten vieläkään ole oma itseni.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Ei hitto, tämäkin on ihan loistava, johon voin samaistua. Toisen otteessa, kadottaa sen, ilon, hymyn. Sen miltä tuntuu aamulla herätä, ottaen päivän vastaan onnellisena, sellaisena omana itsenään. Toisen otteessa, unohdin, mitä todella rakastan. Elämää. Ja niin minusta tuli, kiukkuinen näkymätön ja väistin jokaisen vastaan tulevan katseen. Unohdin hymyillä, kunnes päästin irti. Mahtavaa!
Hyvä runo, Tsemiä :)