Istun tupakalla
aurinko alkaa kohta nousta
linnut heräilevät
minun pitäisi nukkua, mutta en voi
sisälläni on paha olla
niin suunnattoman paha
____________
Kun aurinko on laskenut mailleen,
tummat yöpilvet peittäneet taivaan
ja usva verhonnut maan.
Hiivin minä parvekkeelle
ja sytytän tupakan.
Puhallan savurenkaan viestiksi yöhön;
kertokoon se tämän riipaisevan tuskan,
syvällä jylläävän ahdistuksen,
joka solussa tuntuvan pahan olon,
kertokoon se kaiken sen
mitä en osaa sanoin kertoa.
Puhallan taivaalle toisen savurenkaan;
kertokoon se heikon ja värisevän uskoni,
kertokoon se minun hauraan luottamukseni
ja kertokoon se myös minun pienestä unelmastani,
toiveestani...
Pelkään, että unelmani hajoavat kuin nuo savurenkaat
savuna ilmaan...
Selite:
Lapsettomuudesta kärsivän naisen yö...
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
tämä on kovin ripaiseva kaiken surunsa välittämänä. kerronta on kaunista, arkista, hyvin toden tuntuista ja sanat tukevat runosi viestiä. minä pidän tästä juuri siksi, että yksinkertaisesti tämä koskettaa.