Viisikymmentäseisemän

Painoin käteni vasten ikkunaruutua. Minä muistan hänet yhä.

Istuimme sängylläni. Hänen kaulassaan kaulaliinani, jaloissani villasukat. Kaakao tuoksui. Ulkona oli pakkasta, 27 astetta. Höyryävät kaakaomukit edessämme. Hänen kasvoillaan keskittynyt ilme. Pelasimme Monopolya. Hän oli häviöllä, tahallaan. Hänen mukinsa oli keltainen. Eihän hän oikeasti häviä koskaan. Se muki on särkynyt nyt. Paiskasin sen seinään. Kaduttaa.

Ikkunaruutuun jää käteni jälki. Tekee mieli salmiakkia. En ole syönyt salmiakkia viiteenkymmeneenseitsemään päivään. Pystyn kuulemaan, kuinka hän kaivaa avaimet taskustaan, avaa oven ja tuo mukanaan salmiakkia. Korvani huijaavat. Onneksi en usko enää.

Paljaat jalat vasten kosteaa heinikkoa. Aamukaste. Kesän kypsyttämiä omenia. Hän ojentaa minulle yhden ja pörröttää hiuksiani. Hänen kaulassaan karhunhampaita nahkahihnassa. Metsästäjä. Nauran, eivät ne ole oikeita. Hän oli ostanut ne jostain kaukaa. Hän lupasi viedä minut kauas. Lakkasin uskomasta lupauksiin viisikymmentäseitsemän päivää sitten.

Maito on loppunut. Kaakao ei ole hyvää vesipohjaisena. Kukaan ei käy kaupassa. Joku joskus kysyi, mikä meidät pitää yhdessä.

Uni ei tule. Ehkä se on eksynyt matkallaan. Välillä havahdun siihen, että kello on liikkunut.

Hän lukee minulle satua. Prinssi, prinsessa ja onnellinen loppu. Hänen tasainen, hieman käheä äänensä saa kylmät väreet juoksemaan pitkin selkää. Minä uskoin onnellisiin loppuihin. Huijausta. Prinssit ja prinsessat linnoineen ovat harhaa.

Hiukset takussa. Kylpyvaahto kaatunut ja levinnyt pesuhuoneen lattialle. Peili ei vastaa, vaikka kysyy, ken on kaunehin. Itseäni en uskalla katsoa silmiin.

Kylmä ilma hyväilee poskia. Katu on hiljainen. Mittari näyttää -15, sitä tuskin huomaa. Vielä kun olisi salmiakkia. Lumisella kaiteella tasapainottelua. Sukat kastuvat.

Huomenna on mentävä kauppaan. Täytyy ostaa salmiakkia ja maitoa, ehkä jotain ruokaa. Ehkä joku jossain kaukana näkee unta unohduksesta.