Enolle

Muistan kuin eilisen päivän
sen päivän kun sinut näin.

Muistan kun vanhemmat pelotteli
pelotteli minkä näköinen oli
enoni, jota en aikaisemmin ollut nähnyt.

"Sillä on poron sarvet ja punainen nenä"
äitini sanoi, tottakai pieni lapsi sen uskoo.

Järkytys olikin suuri, kun oven avasikin
tottakai, tavallinen mies.

Siitä lähtien olin paras ystäväsi
kuten sinä minun.

Vietettiin kaikki lomat ja viikonloput
yhdessä leikkien luonnon helmassa.

Välillä maalailit minun ja perheeni kuvia
ja laittelit niitä mökin seinälle nähtäviksi.

Välillä kirjoittelit päiväkirjaasi ja kiitit Jumalaa:
"Kiitos, kun saan omistaa tällaisia sukulaisia,
kiitos, kun he eivät petä luottamustani,
kiitos, kun jaksavat käydä päiviäni piristämässä".

Mutta niin vain vuodet vieri, sinä sairastuit.
Lopulta joku muu päätti, aikasi oli tullut.

En muistele sinua surulla, vaan ilolla ja rakkaudella.

Olit paras ystäväni, olet sitä aina.