Tunteet

Istun hiljaa yksin tyhjässä huoneessa.
Mietin mitä elämä toi
ja mitä tuo se huomenna.

Huoneen nurkassa tyyny
ja tyynyllä itkevä pää:
pienen lapsen, jo aikuisen, mä nään.
Kun tarkemmin katson, se peilikuva
on mun omasta elämästä.

Miten elämään voi tottua?
Miten kipuun ja tuskaan turtua?
Niin aina sanotaan, aika nuolee haavoja,
mutta nämä haavat vain auki revitään
kun liian helposti annan muille mun elämän.

Sydän kaipaa lämmittäjää.
Kaipaa syliä pehmeää.
Elämää suurempaa
ja tunnetta kuohuvaa.

Havahdun uudelleen katsomaan,
pieni pää tyynyltä kohoaa.
Hän kyyneleensä kuivaten
huomaa juuri tässä olevan sen.

Hän rakastaa koko sydämestänsä,
ja vihaa aina täysillä.

Nyt vain oli hetki tuskien,
silloin ei näe eilistä,
eikä tiedä huomista,
vaan kipu otetaan vastaan kipuna.