Joskus tunnen itseni todella huonoksi ystäväksi ja ihmiseksi koska ystäväni vain... Kaikkoavat luotani. Ja vaikka he kuinka sanoisivat, ettei syy ole minussa, en voi olla miettimättä mitä tein väärin. Vaikka kuinka vanhempani yrittäisivät uskotella minulle, ettei minussa ole mitään vikaa ja se on kavereitten imenetys, jos eivät halua olla enää minun kanssa tekemisissä, vihaan itseäni vain kerta kerralta enemmän ja mietin mitä minä taas tein väärin.
En voi luonteelleni mitään, mutta yritän parhaani mukaan olla hyvä ihminen ja kaveri. Onko kaveruuteenkin nykyään korkeat kriteerit? Pitäisikö olla juuri täydellinen, ilman vikoja, että hyväksytään ystäväksi? On todella turhauttavaa ja masentavaa ajatella, että minä, omine vikoineni, en ole näköjään tarpeeksi hyvä ystäväksi kenellekään. Sitä vaan alkaa epäillä, että todella on huono ihminen, eikä enää viitsi mennä asioihin mukaan, koska pelkää taas tekevänsä jotain väärää, kun kerta toisensa jälkeen saa siipeensä.
Myönnettäköön, että olen tehnyt muutamia enemmän tai vähemmän pahoja virheitä ja päätöksiä, mutta niitähän tekee kaikki. Kerta ei tarkoita, että olisin täysin hyödytön ja hirveä ihminen ja että tekisin jatkossa aina samalla tavalla.
Minulla, niinkuin jokaisella, on omat tahdot, tavoitteet ja halut. Jos Ystävyys vaatii toisen jokaiseen toiveeseen ja ajatukseen myöntymistä, en ehkä halua olla kenenkään ystävä. Jos ei saa yhtään ilmaista omaa tahtoaan ja hyppii vain toisen pillin mukaan, ihminen persoonana kuolee. Muuttuu robottimaiseksi, ystävälle "täydelliseksi" seuralaiseksi joka ei koskaan sano tai tee mitään, mitä tämä ei halua kuulla tai nähdä.
Minusta on aivan järjetöntä, jos ihmisessä ei saa olla vikoja, koska minun mielestä erilaiset ihmiset täydentävät toisiaan ja siksi juuri syntyy mahtavia ihmissuhteita. Jos kaikki olisivat samanlaisia, mitä järkeä olisi enää edes hankkia ystäviä, koska itsehän voisi olla itsensä paras ystävä? Ihmiset erakoituisivat ja mitä sitten tapahtuisi? Ihmisistä tulisi yhä enemmän narsistisia, itsekeskeisiä kusipäitä jotka ajattelevat vain omaa parastaan? Ihmiskuntahan tuhoutuisi siinä sivussa, kun ei kukaan enää haluaisi tehdä mitään yhteiskunnallisesti hyvää, vaan ajaa aina omaa parastaan. Tekee suorastaan pahaa ajatella koko asiaa.
Erilaisuus on siis hyvästä, koska se tekee ihmissuhteet ja pitää maailman radallaan. Kunhan vain ihmisistä ei tulisi liian vaativia toisiaan kohtaan, vaan hyväksyisivät nämä sellaisina kuin ovat.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
