Sinun sanasi lankesivat suloisina sydänmaahani
hyväillen sen kivetkin kauniiksi.
Murheen murut viipyvät vielä sylissäni
pieninä ja mitättöminä,
yhdellä pyyhkäisyllä kadotettavissa.
Enkä minä enää pelkää paeta öideni syliin,
sillä enää ei pimeyskään ole petojen ystävä,
vaan minun lämmin kuoreni,
jonka alla voin uneksia sinusta aamunkoittoon asti.
Kera kuun nukun päivieni yli.
Annan öisin unen tulla todeksi,
ja sinun
sen mukana.
Enkä minä kiroa rakkauttasi mereen,
kaipuutasi kaukomaille,
vaan lupaan käpertyä vuodeksi kukkien kehtoon,
heijastaa kuvaani rannan lampipeileistä,
kunnes meri menettää soturin voiman
ja antaa isällisen lempeytensä saattamana takaisin
sen, minkä maa synnytti,
ja meri maihin jääviltä vei.
Selite:
Ja minä todellakin odotin, ja nyt minun huoneissani huutaa hiljaisuus, huutaa sinun nimeäsi.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
