vuodenajasta välittämättä
taivas polkee maata likaisenharmailla jaloillaan
sylkee sadetta ja salamoita
kevät - raivoissaan kuin syntymäänsä kiroava lapsi
ja heti sateen lakattua
pilvien raoista pilkahtelee lupauksia
jalkakäytävää käy aamuöinen neitsyt Maria
päättymätön näytelmä, asfalttiestradi ja taivaista lyödyt valokeilat
korkeissa koroissaan, rööki huulessa
nauraen, inhomme iloisessa vastatuulessa
yllään kaupungin saastehuntu
kulkee kohti kaupungin viimeistä kapakkaa
ja sen ohitse
ikkunat kuultavat läpi lähiökaamoksen
tunkkainen tuoksu kutsuu eläviä kuolleita
neonvalot värjäävät tulipunaisten huulten tarinat moneksi todeksi
on unelmia piilossa, hymykuopissa
on oluen keltaisia muistoja tuoppien kultareunuksilla
rikospaikalle palaneiden valo on varjon Luoja
sen tietää yksinäinen
hymy kasvoillasi vain surun suoja
turvapaikka kodittoman
kaupungin viimeinen kapakka
likaisen ikkunan takana tavoittamaton taivas
tavoittamattoman
ja aamuöinen neitsyt Maria
joka kulkee onnensa ohitse
sisään katsomatta
laitakaupungin Onni
liittyy laahukseen
juovuksissa pyörteillen
kuun valossa
kutsumatta
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
