Rakastan sitä ääntä joka puhuu
kauniita, rohkeita,
tyhmiäkin välillä
ja sitä arpea joka kertoo
selviytymistarinan (tai typeryydestä -
no se on nuoruutta ja elämää se)
ja niitä käsiä jotka minua soittavat
(ja raapivat talvella
kun iho kuivuu liikaa)
ja sitä kun pidät huolta
ettei kuivakaapista lopu kahvi
ja sitä kuinka helposti kaikki käy
vaikka luulisi olevan työn ja tuskan takana saada mies käyttämään vaniljantuoksuista hoitoainetta.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tässä runossa on viehkeyttä. Arkista viehkeyttä :)