Herään aamuun taas, valkeaan.
Katson peiliin kasvoihini, niin kalpeaa.
meikkaan hiukan, hiukseni harjaan
laitan jotenkin, pukeudun mekkoon suloiseen.
Väsyneenä aamupalaa hänelle nyt laitan,
koska kovin niin vain häntä rakastan.
Herää hän ja kaikki valmiina jo odottaa,
vain kaiken valmiiksi laittajan voi unhoittaa.
En saa sanan sanaa melkein koskaan
en saa toimestani aamuisesta kiitosta,
aamul alkaa sillä millä päivä jatkuukin,
rakkaudella häntä palvelen.
Lattioita imuroin ja musiikkini soi,
pyyhin pölyt kaikkialta pois,
kuin kaikki taas vaan niinkin hyvin ois,
Hälle ruokaa laitan, eteen kantaen,
sohvalle jo käperryn ja palelen.
Käsky käy nyt ylös nousemaan,
keittiöön ja tiskit hoitamaan,
silloin tällöin tunnen sen
niin syvän rakkauden.
Mutta siinä liian usein tunnen alakulon pelkojen,
tunnen olevani hänen ome palvelijansa,
häkissä kuin elävänä orja ikuinen.
vankinansa maailmasta ulkona,
en voi mitään, en voi poistaa rakkautta.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
