Silloin kun oltiin lapsia,
muistan kun ei ollut huolia.
Leikittiin ja tapeltiin,
kaiken me yhdessä koettiin.
Toisiimme luottaen,
kavereita puolustellen.
Nyt kun jo 17-vuotias oon,
tuntuu että elämä on onneton.
Tuntuu että olen yksin vaan,
eikä kukaan pysty mua tajumaan.
Itkien samalla menneisyyttä,
peläten samalla tulevaisuutta.
Minne voin mennä?
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kyllä sitä yksin on, ennenkuin saa uusia ystäviä. Lapsuusaika on huoletonta. Olet elämän murroksessa ja paljon on vielä edessä. Tuttuja tunteita minullekin nuoruudesta. Pää pystyyn vain ja rohkeasti kohti huomista. Asioilla on tapana järjestyä, kun ottaa päivän kerrallaan.
Tuttu tunne, elämä tuntuu muuttuvan vain entistä hankalammaksi mitä enemmän aikaa kuluu. Yhä enemmän asioita joihin ei tiedä vastauksia...
Ite oon kamppaillu samanlaisten fiilisten kanssa. Varmaan kaikki on enemmän tai vähemmän.
("Luota vaan huomiseen. Kannattaa elää uskoen, et kaikki menee hyvin. Jos jatkuvasti pelkäät kaiken menevän huonosti, on paljon todennäkösempää, et niin käy." Tollasen neuvon oon ite saanu kuulla.)
Ja niin, tykkäsin myös tästä runosta.^^ :)