Valoöitä

1

Pähkinäpensaan helma levenee taivasta kohden.
Omenapuun kukkien terälehdet maasta lävitse hulmahtaneet.

Kesä kasvaa ruohonkorren,
                linnun lentoonsa, vedet pitkin saaria,
                                                               valoyöt, hyttyset,
sammalen nupuissa sateen tuoksu,
           pudonneen pihlajanmarjan muisti -
                                                      syksy.



Jos voisin, olisin viljaa.

2

Sateen jälkeen
ikkunalla
linnun korva,

            sen soma pesä, kesäkynttilä, lehtiruodin verisuonet
                            hengittävät veden ääniä, ruohon varpaat, kitiinisiivet

sellaistako on kaipaus, paikka johon yltää rannalta katsellessaan saarien kaukaisuutta
pilviä alati muuttuvaisia, aurinkoa joka kehrää itseään piiloon.



Kuusen alla
varjossa
kukkii sammal.

3

Maanpaossa 
          pihlajien alla kuu kukista pudonnut
sammal kehrää itseään ruohon läpi
ja jokin pienikukkainen, niin hento, että sitä tuskin
                                                                näkee.


Jalkapohjat eivät vielä muista maantuntuun
               siihen täytyy totutella, antaa kivien ja neulasten
                                             muistutella, pistellä ohueen nahkaan päärmeitään.

4

Horisontti sulanut valoon
                  yöttömään yöhön aurinko
kuunkiekon
          himmeys, linnut
kuin pieniä reikiä taivaankannen peitolla.


                                     Tuuli pitkin kämmentä, kaisloista veistetty laulu
                                                      vesi täynnä venheitä, lumme nousee pinnan alta
                                                            Ahdin sammosta ulpukka - 
                                                                     kaipaus.

5

Kesä kulkee
            liottaa mukulavarpaitaan
suolammen mustassa peilissä
         pilvien pitelemät, metsä kohisee
kyyn jättämä sahalaita varvikossa sirkan koipi.


                                     Ajatus kiertyy heinän kukkaan, nuokkuu helmikkä
                                               kyyneleen verran silmäkulman syvyys
                                                     hymynherkkä lämpö.

6

Porras taittuu siniseen
               aamun varsa laukallaan
                                     hirnahtaa
aukeaa lukko yön ja päivän väliltä.


Tuuli soutaa, kyntää veden
tummaa on vesi kivet kirkkaat kuulaat
simpukan helmiäisessä lummetta ja vesilintua
airo helähtää, sydäntä vasten valon kampa.