Siirtymä jota ei ollut

Kun aurinko paistoi viistosti
oikealla hetkellä
ajattelin Mariankirkon torvensoittajaa.
Mietin kaikuiko hänen soittonsa
tyhjällä Rynek Glownylla
kunnes katkeaisi
kuin mieleni kevät.

Muistan istuneeni
kaikin tavoin kaukana
syöden kitkerää kanaa,
kun sain puhelun,

mutta kaikki oli etäistä
ja mielen mittatikut
toisessa lokerossa;

puhelun päätyttyä
äänsin jotain väärin
eikä naurussamme soinut mitään liikaa:

lämpö,
valo,
kuolemattomuus.

Kuinka nyt
tarjoaisin yllättäviä valuuttoja
hetkestä samaa huolettomuutta,

sitä samaa jota nautin ja hengitin,
samaa jota olin.

Tuhlasin liikaa katumatta,
kalusin pelkoon saakka

eikä hampaani pystykään.