Natisen liitoksistani

mutta en repeä,
sillä minä olen se
joka hymyilee
ja tarjoilee aina jäätelöä
tahallaan eriparisista kupeista;

joka väistelee tappajakotiloita
rasahdusta peläten.

Olen se
joka tukehtuu teennäiseen hyvyyteensä,
siihen samaan
jota on alleviivannut
niin kauan
että paperi on puhki.

Onnellisimmillani
olen tiellä,
jonka horsma on minua päätä pidempi-

sen varjossa
pienen hetken ajan
olen tarpeeksi kaikkea
millä on merkitystä
olematta liikaa.