Nimetön

Kaikki oli kuin hiekkaa,
aika valui sormista epätasaisesti,
välillä juosten kuin tuulen kuljettamana,
välillä madellen kuin sateen hidastama,

me kuljimme auringon mukana,
aikaa sen suuremmin miettimättä,
elämää sen suuremmin murehtimatta,

tämä päivä tässä,
huominen muutaman askeleen vielä edellä,
eilinen unohtunut siihen täysin mustaan yöhön,

yöhön jota vain kuu valaisi
mutta jota tuhannet äänet värittivät,
peittämättä kuitenkaan tutustuneiden
kevyitä askeleita hiekassa,
raskaan hengityksen tahdissa.