vesiväripaita

Runoilija Annastiinanen

en ikävöi tätä itkuista vuoristorataa
jota taas talvi kantaa rinnassaan


olen kylmä ja katkera
kun huomaan taas tuntevani
ja toivon etten tuntisi
tai vain kuvittelisi tuntevani

voisimpa lopettaa kuvittelemisen
koska aamulla tulee taas olemaan
liian kylmä tämän ollakseen totta

katson peilistä
miten tunteeni valuvat ulos korvista
kuin vesivärimaali
puristan niitä paidastani kirjeelle
sille jonka olisin kirjoittanut
sinulle joka aamu

näin vanhana kasvoni
muistuttavat kellertyneitä liljanlehtiä
ja nauruni muuttuu köynnökseksi
jäähileisellä ikkunalasilla

pidän joka päivä saman paidan
sillä olenhan värjännyt näillä väreillä jo kauan

ja sinä

sinä et osannut valita lopulta edes sitä yhtä väriä

                   ***





 
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Pidin tuosta kun kirjoitit tunteiden valumisesta korvista kuin vesiväri ja siitä kun puristat niitä paidastasi kirjeelle, jonka olisit kirjoittanut joka aamu. 
 
Hienoa tekstiä, kiitos.
Yksinkertaisetkin asiat voivat olla vaikeita.
Mieleeni nousi, että on hyvä olla tosi itselleen ja omille tunteilleen. Ne kuitenkin tulevat ja menevät, ovat sen hetken totuus. Runosi riipii syvälle tunteisiin. Taitavaa sanan käyttöä. 
Kirjoitat "...ja toivon etten tuntisi". Itsekin joskus huomaan toivovani, ja kuitenkin... kaikki tunteetkin kuuluvat elämään. Vaikka ei se aina niin helppoa ole. Koskettava, herkkä runo.

-mielenkiintoinen tämä, runosi on!

-sisältää kaikki harmaan sävyt, mutta myös sateenkaaren?

 

Käyttäjän kaikki runot