Minun rajatapaus

Pikkuhiljaa kannan kuin
astioita luoksesi,
kuvia suoristelen ja asenteita,
kasvan kiinni kylkeesi
ja meihin.

Hitaat hetket, kun voin olla täysin rento.
Kevyet hetket, kun koko maailma on kunnossa.
Niitä me elämme nyt,
emmekä ennusta tulevaa.

Joskus unohdan kaiken muun,
on vain harmaat silmät ja herkät sormet.
Vanhat haavat eivät kiristä,
en muistele niitä.

Öisin makaan ihollasi ja
mietin, että kuinka tämä on mahdollista.
Epätodellista, ajattelen ja
hengitän sinua hiljaa.

Aika on kadonnut,
hetkittäin olemme perillä.
Maltillisesti, kuin höyryjuna,
kirjoitamme uutta historiaa.
Meille molemmille niin outoa.