Kohtaloni

Oi, miten suoneni sykkivätkään, kun sormeni sattumoisin hipaisee hänen sormeaan. Kun katseemme kohtaavat! Kavahdan taaksepäin kuin valkean satuttamaan, mutta saman tien jokin salaperäinen voima vetää minua jälleen takaisin. Ja huimaus peittää alleen kaikki aistini. Jos hän siirtyy aavistuksen lähemmäs minua keskustelumme aikana, niin että hänen suloinen hengityksensä huokuu huulilleni, niin tuntuu kuin vaipuisin maahan, kuin minuun olisi iskenyt salama. Hän on minulle pyhä. Kaikki haluni hiljenevät hänen edessään. En koskaan tiedä miten minun laitani on, kun olen hänen lähellään. On kuin sieluni heittäisi volttia kaikkia hermopäitä myöden. Kun näen hänen hymynsä, sieluni harha ja synkeys hälvenee ja minä hengitän jälleen vapaammin. Miten kiehtookaan mieltäni hän. Saan nähdä hänet! Huudahdan aamuisin kun herään unestani ja katselen virkeänä ihanaa auringonpaistetta, saan nähdä hänet. Mitään muuta en sitten päivältä odotakkaan. Kaikki kietoutuu tuohon ajatukseen.