Koska itken

Se tahra, joka muhun viime jouluna jäi,
ei lähde pesemällä.
Mä oon likainen nainen,
saastainen epätoivosta ja vihasta.

Mun keuhkoihin ei mahdu se ilma,
jonka haluaisin huutaa.
Haluaisin karjua teille, kuinka
pilasitte mun kauniin
keltaisen lapsen mielen.
Ja teitte musta katkeran harpun.

Mua oksettaa rakkaus
ja nauran toivolle, jonka hautajaisia vasta vietin.
Musta on tullut tuhkaa.

Hän on mulle peili – pahinta myrkkyä.
Eikä meitä yhdistä enää lapsen
kaunis keltainen mieli,
ei toivo,
eikä viha, johon vain minä olen kietoutunut rakastajattaren lailla.

Mutta tiedän, että olen elossa,
koska itken.